Kylmäallas ja palautuminen

Kylmäkylpyjä on käytetty läpi historian edistääkseen terveyttä. Aiheesta löytyy tutkimuksia sekä puolesta että vastaan, mutta tässä tulee nyt absoluuttinen totuus.

Itse olen täysin vakuuttunut kylmäkylpyjen terveysvaikutuksista. Olen kokeillut erilaisia tapoja viettää aikaa kylmässä ja joka kerta niistä tulee hyvä olo. Pulahduksen jälkeen olo on energinen ja virittynyt. Lisäksi olen huomannut että sairastelen vähemmän talven aikana jos käyn säännöllisesti avannossa tai kylmäaltaassa.

Törmäsin tuossa Suomen Palomiesliiton lehdessä artikeliin missä käsiteltiin palautumisen nopeuttamista. Artikelissä referoitiin Työterveyslaitoksen suorittamaa tutkimusta Pelastustyötä tekevien toimintakyvyn edistäminen- Lihaksiston palautumista nopeuttavat aktiiviset toimintamallit. Kyseisessä tutkimuksessa käytettiin mm kylmähoitoa ja kontrastivesialtistusta. Kylmähoidossa upottauduttiin viideksi minuutiksi 15c veteen ja kontrastivesialtistuksessa upottauduttiin minuutiksi kylmään ja minuuttiksi lämpimään joka toistettiin kolme kertaa. Molemmat menetelmät osoittautuivat tehokkaiksi edistämään palautusta, mutta kontrastivesialtistus vei kuitenkin voiton. Kontrastivesialtistus hidastaa ensin verenkiertoa kylmällä jonka jälkeen sitä nopeutetaan lämpimällä. Äkillisesti lisääntynyt verenkierto huuhtoo näin ollen aineenvaihduntatuotteita ja nopeuttaa lihaksen energia- aineenvaihduntaa.

Savusukellus mielestäni muistuttaa hyvin paljon CrossFit Wod:ia joten maalaisjärjellä voisi kuvitella yllämainittujen menetelmien soveltuvan hyvin myös meidän palautumisen aktiiviseen edistämiseen.

Palautumisen lisäksi kylmäaltistus vähentää stressiä. Kun olet kylmässä vedessä, ei paljoa murheet paina. Miksi? Koska kylmässä vedessä istuminen on joksenkin epämukavaa ja joka kerta kun olet epämukavuusalueella joudut keskittymään täysin johonkin muuhun kun murheisiisi. Kuuluisan kylmäaltistusgurun Wim Hof:in sanoin “The cold is my teacher”.

[su_youtube_advanced url=”https://www.youtube.com/watch?v=0pIcdK-eMuY”]

“Kun avannossa polskuttaa, turhat murheet hatkat saa”- Hemuli- Muumilaakson tarinoita
Basementin palautumis wodi:
Buy in:
5min sauna
sitten
  3kierrosta for quality:
1 min kylmässä vedessä
1min lämpimässä suikussa
Shopping Cart