Kauan, kauan sitten antiikin Kreikassa eli voittamaton painija nimeltä Milo Krotonilainen. Hän voitti useammat Olympian kisat ja oli tunnettu epäinhimillisistä voimistaan. Milo ei suinkaan syntynyt vahvaksi, vaan kasvoi voimakkaaksi yksinkertaisella menetelmällä.
Yhtenä päivänä Milon perheen lehmä synnytti vasikan. Tällöin nuori mies sai idean: tullakseen vahvaksi hän alkoi kantaa vasikkaa olallaan. Ihmiset nauroivat nuorukaiselle, kun tämä kantoi vasikkaa mukanaan. Päivä päivältä vasikka kuitenkin kasvoi ja Milon keho voimistui. Eräänä päivänä nauru kuitenkin katkesi kokonaan kun Milo kantoi täysikasvuista härkää olallaan.
Tarinan opetus on, että asteittain koveneva intensiteetti tuottaa tulosta, kunhan sen vain ymmärtää tehdä oikein. Suurin osa ymmärtää sen näin: “Selvä, eli lisään painoa maastavetooni vähitellen tulevien viikkojen aikana?”
Koutsi: “No, periaatteessa.”
Käytännössä painon lisäys tapahtuu kuitenkin näin: “Noniin, lisään nyt painoja viime kertaan. Paljonkohan pitää lisätä? Pistetäänpä 2,5 kg molempiin päihin, koska 1,25 kg lisäykset ei tunnu missään”.
Ensimmäisen sarjan jälkeen: “Menipä helposti, lisään vielä 2,5 kg kolikot päihin, kun kerran kulkee.”
Kolmen viikon jälkeen: “Mikäköhän tässä nyt on, kun en pysty lisäämään painoa? Onkohan ohjelmassa jotain vikaa?”
Suurin osa aliarvioi, mitä voi saavuttaa viidessä vuodessa, mutta myös yliarvioi, mitä voi saavuttaa yhdessä vuodessa puhumattakaan kolmessa kuukaudessa. Realistisesti, ilman doping-aineita, maastavetoon pystyy lisäämään 10 – 15 kg vuodessa. Tämä tarkoittaa noin 800 g – 1,2 kg lisäystä viikossa. Tämäkin on hieman yläkanttiin arvioitu – riippuen toki, onko kyseessä kokenut nostaja vai aloittelija. Noviisilla kehityskaari voi olla huomattavasti jyrkempi.
On myös muistettava, että kehitys ei ole lineaarista. Siksi kannattaa nostaa volyymiä ennen intensiteettiä. Esimerkiksi jos maastavedon maksimi on 100 kg, on suositeltavaa tehdä ensimmäisellä viikolla kolme toistoa 90 kg:lla. Seuraavalla viikolla voi tehdä kaksi kolmen toiston sarjaa. Kolmannella viikolla taas kolme kolmen toiston sarjaa. Kun on palautellut viikon, voi painoa lisätä taas maltillisesti ja aloittaa alusta yhdellä kolmen toiston sarjalla ja lisätä sarjojen määrää jälleen joka viikko.
Tällä tavoin keho adaptoituu hiljalleen tapahtuvaan painon lisäykseen, eivätkä keskushermoston sulakkeet poksahtele ennen aikojaan. Näin keho kasvaa voimakkaammaksi pikkuhiljaa kuten antiikin Kreikan Milollekin kävi.